Itämainen tanssi uskontotieteilijän näkökulmasta
(Seppänen Sirke, 1994: Tshador III 1994, s. 47 - 50)
Mitä yhteistä on islamilla ja itämaisella tanssilla? Helppo kysymys, molemmathan esiintyvät vahvoina samalla maantieteellisellä alueella. Totta, mutta on näitä ilmiöitä yhdistää myös - paradoksaalisesti - ääretön monimuotoisuus. Pohtiessani asiaa tarkemmin juuri tämä yhteinen piirre ratkaisi monia epäselvyyksiä itämaisesta tanssista, joten tunnen olevani selvillä vesillä kohdatessani itämaisen tanssin koko kirjon: erilaiset opetusmetodit, tyylisuunnat ja tekniset korostukset.
Uskontotieteilijän koulutuksen saaneena tarkastelen kuitenkin ensin muslimien välisiä eroja ja sovellan sitten itämaisen tanssin samaiseen tarkastelumalliin. Sallittakoon seuraavassa luonnehdinnassa karrikointi ja ideaalityyppien pelkistäminen, jotta ryhmien väliset erot hahmottuisivat selkeästi.
Muslimien väliset erot ovat varsin suuret; muslimilla ja suomalaisella saattaa olla paljon enemmän yhteistä kuin kaupunkilaisella ja maalaisella muslimilla, puhumattakaan erimaalaisista muslimeista. Islam on näyttäytynyt hyvin erilaisena eri paikoissa ja eri aikoina, sillä ympäri maailman levinneenä uskontona se on omaksunut vaikutteita paikallisista kulttuureista, tavoista ja tottumuksista. Samoin islamin lähes 1400-vuotinen historia sisältää erilaisia kehitysvaiheita, joten islam tarjoaa mielekkäitä ja tyydyttäviä vastauksia yhtä hyvin nykypäivänä kuin tuhat vuotta sitten. Mutta laajan maantieteellisen ja ajallisen perspektiivin lisäksi erilaisuuden ymmärtämistä lisää asian tarkasteleminen yksittäisen ihmisen näkökulmasta. Miten yksilö identifioi itsensä islamiin, kuinka hän tulkitsee islamia jokapäiväisessä elämässään ja minkälaisia ratkaisuja ja vastauksia islam antaa myös nykyajan ongelmiin?1
Erilaiset suhtautumistavat voi tyypitellä neljään luokkaan: traditionalismi, modernismi, fundamentalismi ja kansanusko (populaari-islam)2. Traditionalistisesti suuntautunut muslimi pyrkii jäljittelemään mahdollisimman tarkasti islamin profeetan, Muhammedin elämäntapaa ja ohjeita. Kansallisuudesta riippumatta hän on Muhammedin perinnön eli tradition puolustaja. Erimaalaisilla traditionalistimuslimeilla on siis olemassa yhteinen perinne, samat puritaaniset raamit, jotka löytyvät islamin pyhästä kirjasta Koraanista ja tietyistä perinnekirjoista (hadith). Siispä jos muslimi epäonnistuu teoissaan, se johtuu siitä, ettei hän ole pystynyt seuraamaan profeetta Muhammedin mallia. Tämän suuntauksen mukaan myös länsimaisesta vaikutuksesta pitää pysytellä kaukana, koska se ei kuulu islamin traditioon. Samoin islam pitää puhdistaa muista uudistuksista (bida ).
Modernistisen muslimin mukaan em. islamin traditiot on ohitettava, koska ne ovat aikaan sidottuja, olleita ja menneitä. Sen sijaan on mentävä takaisin Koraaniin ja tulkittava sen sisältö uudelleen nykyajan mukaisesti. Esimerkiksi käy hammasharja: sen muoto ei ole tärkeä, vaan idea, sen käyttötarkoitus. Modernistimuslimi on traditionalistia suvaitsevaisempi länsimaista kulttuuria kohtaan ja näkee siinä myös hyviä puolia, jotka eivät ole ristiriidassa islamin oppien kanssa. Ylipäänsä modernistien islam vastustaa äärimmäisyyksiä. Islam on siis yksityiskohtaisen mallin sijasta eettinen ohjenuora.
Fundamentalistinen muslimi haluaa palata takaisin omille juurilleen, kuten traditionalisti, mutta voi olla myös vallankumouksellinen, kuten modernisti. Kuitenkin islamin traditiot on ohitettava, sillä kaikki ratkaisut löytyvät suoraan Koraanista. Hengellinen ja maallinen on yhdistettävä, eli nykyajan ongelmat poistuvat, jos islamilainen elämäntapa toteutetaan täydellisenä. Tämä suuntaus on pienin, mutta varsinkin länsimaissa se on kaikkein näkyvin ja kuuluvin ryhmä. Tämä johtuu osaltaan siitä, että fundamentalistit vastustavat voimakkaasti länsimaista "hapatusta". Suuntauksen on tehnyt tunnetuksi esim. Iranin ajatollah Khomeinin vallankumousfundamentalistit.
Kansanomainen eli populaari-islam elää usein maaseudulla ja köyhissä oloissa. Monet kansanuskon käytännöt (pyhimyshaudoilla käynti, suojelevat Koraanin säkeet jne.) ovat hyvin konkreettisia; islam on selkeästi läsnä jokapäiväisissä tilanteissa ja antaa vastauksen kysymykseen mitä hyötyä on olla muslimi. Myös islamin mystisemmät muodot, kuten sufilaisuus ovat mukana tässä suuntauksessa.
Nämä suuntaukset näen myös itämaisessa tanssissa, ja ne kukoistavat jopa pienen Suomen tanssinharrastajien joukossa. Samalla on kuitenkin muistettava, että varsinkaan tanssinopettajat eivät välttämättä katso itse edustavansa vain yhtä suuntausta, vaan voivat eri yhteyksissä tanssia traditionaalisesti, kansanomaisesti tai luoda perinteiden pohjalta kokonaan uutta, omaa ilmaisua.
Traditionaalisesti suuntautunut tanssija etsii esikuvansa menneisyyden tanssitavoista ja haluaa tanssia oikein ja aidosti. Hän ihannoi ja jäljittelee varsinkin egyptiläistä tanssityyliä. Puritaaniseksi suuntauksen tekee uudistusten vastustaminen mentaliteetilla "uudistukset ovat vain fantasiaa". Samoin länsimainen vaikutus on pahasta, itämainen tanssi on säilytettävä "puhtaana".
Modernistinen tanssija taas tulkitsee itämaista tanssia suhteessa omaan kehoonsa, maailmankuvaansa ja tanssifilosofiaansa. Hän on suvaitsevaisempi uudistuksia ja länsimaista vaikutusta kohtaan, koska niistä voi löytyä asioita, jotka eivät ole ristiriidassa itämaisen tanssin kanssa, vaan kehittävät sitä eteenpäin. Uusi nivelletään vanhaan ja vanhaa tulkitaan uuden valossa. Tietyt tanssimallit ja -tyylit eivät ole kategorisia, vaan ensisijaista on tanssin idean tiedostaminen.
Fundamentalistinen tanssija pyrkii alkuperäiseen tanssiin, mutta muuntuvammilla keinoilla kuin pelkästään traditioihin pitäytyvä tanssija, eli tanssin alkuperäinen muoto on tärkeämpi kuin kuuluisien tanssijoiden esimerkki. Hän painottaa myös tanssin henkistä ulottuvuutta. Samalla moderni, länsimainen vaikutus on jyrkästi tuomittavaa ja sen vastustaminen saa joskus fanaattisiakin piirteitä.
Kansanomainen tanssija keskittyy nimensä mukaisesti kansantansseihin. Ne kuvastavat usein maaseudun jokapäiväistä elämää keppeineen ja ruukkuineen. Sooloilu ja henkilökohtainen tulkinta eivät ole etusijalla, vaan yhdessä tanssiminen.
Haluan vielä lyhyesti käsitellä yleisempää uskonnollista ilmiötä: uskoon tulemista. Tämä on usein varsin syvällinen, ihmisen koko mielenmaisemaa ravisteleva tapahtuma, olipa kysymys mistä uskonnosta tahansa. Usein uskoon tulemiseen liittyy voimakkaasti aikaisemman elämänsä tuomitseminen ja sen katuminen. Samalla voi syntyä tarve julistaa pelastavaa sanomaa myös muille, "pakanoille". Uskoon tulemista kutsutaan myös kääntymiseksi, mutta kaikki uskovaiset eivät itse pidä tästä ilmaisusta, vaan he näkevät tapahtuman pikemminkin henkilökohtaisen kehityksensä huipentumana.
Itämaisen tanssin kohdalla tämä ilmiö tuntuu varsin tutulta - muistan itsekin hurahtaneeni alussa täysin itämaiseen tanssiin. Mutta tanssillinen kehitys ei pääty tähän kääntymykseen. Varsinkin jos tanssija vaihtaa em. neljästä suuntauksesta toiseen, on varsin luultavaa, että aikaisempaa tanssitapaa vähätellään uuteen verrattuna. Oma kehitys nähdään vihdoinkin täydellisenä, kun taas ne, jotka ovat päätyneet kehityksessään toiseen ratkaisuun, ovat "harhaoppisia". Näin tanssijoiden hyvin henkilökohtaisten kokemusten kautta syntyneet erilaiset arvostukset voivat törmätessään synnyttää jännittyneitä ja tulehtuneita tilanteita. Näitähän tanssimaailma on pullollaan - muös muiden tanssien kuin itämaisen tanssin alalla.
On oikein ja kohtuullista, että teen myös selkoa omasta perspektiivistäni. Näen itseni keittiössäni tekemässä itämaista ruokaa. Yritän tavoittaa itämaisen ruoan makua ja tuoksua, ja vaikka olenkin hankkinut osan ruokatarvikkeista ja mausteista matkoiltani Turkista ja Egyptistä, valmistusmenetelmäni ovat kuitenkin länsimaisen keittiöni sanelemat. Sen lisäksi maustan ruokalajin juuri mieleiselläni tavalla!
Identifioidun siis modernistiseen suuntaukseen, ja lähden siitä, että tanssin muotokieli vaihtelee (eri aikoina ja eri paikoissa tietty tyyli lyö itsensä läpi) mutta itämaisen tanssin henkilökohtaisen merkityksen ja tulkinnan löytäminen on pysyvämpää. Itämainen tanssi muuntuu koko ajan vastaten ajan ja paikan haasteisiin, ja juuri sen vuoksi sen voi kokea niin omakohtaisena myös länsimaisessa maailmassa. Esim. pelkkä egyptiläisen tyylin kopiointi ei ole tyydyttävää, koska siihen liittyy kokonaan erilainen maailmankuva ja ihmiskäsitys. Itämainen tanssi on pikemminkin kuin vanha kieli, jolla voi kirjoittaa uusia tarinoita.
Omien tarinoiden, eli oman tyylin luominen on myös mahdollista, joka onnistuessaan on muiden tyylien veroinen. Innostuksissaan on kuitenkin vaara sokeutua ja uskoa sen olevan ainoa oikea tyyli. Ja onko oikeata tanssia olemassakaan? Tanssi - kuten muukin taide - on hyvin henkilökohtaista, ja on olemassa monenlaisia totuuksia, joista jokainen on kokijalleen aito ja oikea. Tämä ei tarkoita sitä etteikö tanssissa voisi koko ajan kehittyä; päin vastoin. Varsinkin tanssinopettajan velvollisuus on tutustua moniin tanssitapoihin, poikkeavuushan merkitsee pelkästään erilaisuutta eikä muiden tapojen huonommuutta. Mustavalkoisuus, fanaattisuus ja äärimmäisyydet eivät siis vie tanssia eteenpäin, vaan avoimuus ja suvaitsevaisuus.
Lopuksi siteeraan suomalaisesta tanssista tehtyä tutkimusta, jossa esitetään Pierre Bourdieun käsitys taiteen kentästä. Jos lukiessa sanan "taide" korvaa ilmaisulla "itämainen tanssi", tiivistyy siinä tämän artikkelin olennaisin sanoma:
"Bourdieun mukaan jokaisen taiteen kentälle pyrkivän on opeteltava ja omaksuttava ainakin osittain kentällä vallitsevat pelisäännöt. Nämä säännöt muuttuvat kuitenkin jatkuvasti, sillä kulloinkin voimassa olevat pelitavat (oikeus määritellä hyvää taidetta) eivät miellytä kaikkia. Vain yksi sääntö, joka samalla myös varmistaa taiteen kentän olemassaolon on pysyvä ja kaikkien osapuolten hyväksymä: taide sinänsä on arvokasta. Muista säännöistä sen sijaan käydään jatkuvasti taistelua."3
Viitteet
1 Seuraavat luokit telut perustuvat FT Nora Ahlbergin ja Helena Hallenbergin luentoihin Helsingin yliopistossa 1989.
Takaisin viitteeseen 1
2 Huomautettakoon, että muslimit itse eivät välttämättä käytä näitä nimityksiä itsestään.
Takaisin viitteeseen 2
3 Riitta Repo: "Tanssien tulevaisuuteen" s.26. Taiteen keskustoimikunnan julkaisuja no. 6. Helsinki 1989.
Takaisin viitteeseen 3