Mahmoud Reda - egyptiläisen tanssin uranuurtaja

(Soikkeli Saara, 1995: Tshador IV 1995, s. 39 - 44)

selittää Mahmoud Reda koreografioidensa syntyä. Vaikka lopullisesta tanssista 90 % olisi koreografin panosta, jäljellä täytyy yhä olla alkuperäisen tanssin henki.

Maailmankuulu egyptiläinen koreografi Mahmoud Reda on ollut Suomessa jo neljä kertaa, kaksi viimeistä kertaa opettamassa koreografioita Masrahin järjestämillä kursseilla, edellisen kerran vuonna 1992 Irene Jelinin kutsumana ja ensimmäisen kerran vuonna 1952 olympialaisissa, edustamassa maataan voimistelujoukkueessa! Mahmoud Reda on ehtinyt tehdä yhtä ja toista muutakin kuin tanssia, voimistelun lisäksi myös elättää itsensä kirjanpitäjänä.

Miten tanssijan- ja koreografinura sai alkunsa? Mahmoud Redan veli Ali tanssi kilpatansseja, siis aivan länsimaisia seuratansseja, ja myös Reda innostui niistä sekä länsimaisista musikaalielokuvista, joissa tanssivat muiden muassa Gene Kelly ja Fred Astaire. Tanssista innostunut nuorimies meni lasten joukkoon balettikouluun ja saattoi katsoa saman elokuvan kymmeniä kertoja oppiakseen askeleet. Viisikymmentäluvun alkupuolella hän liittyi argentiinalaiseen kansantanssiryhmään ja kiersi maailman suurkaupunkeja sen kanssa.

Argentiinalaistanssista egyptiläiseen perinteeseen

"Miksi tanssin argentiinalaisia kansantansseja? Miksei egyptiläisiä?" Reda kysyi itseltää Pariisissa viisikymmentäluvun puolivälissä. Hän palasi Kairoon tarkoituksenaan perustaa egyptiläinen kansantanssiryhmä. "Vaikeus oli siinä, että kun on pioneeri, täytyy tehdä kaikki itse. Kukaan ei ollut tehnyt tätä ennen minua", toteaa Reda. "Tiedäthän, kun harrastaa vaikka jotain urheilulajia, tahtoo olla paras. Minä tahdoin olla paras - kun olin nuori, en enää - ja ajattelin, että kansantanssit olisivat tie", hän lisää.

Mahmoud Reda alkoi egyptiläisen kansatanssiryhmän luomisen aivan alusta, ensin matkustellen ympäri Egyptiä kameran ja nauhurin kanssa tutkimassa ja tallettamassa tansseja. Seuraava vaihe oli tanssien muokkaaminen teatterilavalla esitettävään muotoon. "Teatterilava ei ole luonnollinen. Kansantanssit inspiroivat minua luomaan omaa taidettani", sanoo Reda. Kolmanneksi tarvittiin menetelmä tanssijoiden opettamiseksi. Tämän jälkeen piti vielä koota toimiva ryhmä ja suunnitella esiintymiset. "Yleensä kaikki tämä vie sukupolvien ajan", Reda lisää.

Redan ryhmän ensimmäinen näytös oli 6. elokuuta 1959. Kansantanssiryhmän toteuttaminen ideasta todellisuudeksi oli vienyt viitisen vuotta, sillä tällä välin Mahmoud Reda oli mennyt naimisiin Nadida Fahmyn, Redan ryhmän ensitanssijan Faridan vanhemman siskon kanssa. "Minun piti työskennellä. En voinut vain odotella, nuori mies menossa naimisiin...", Reda kertoo. Kirjanpitäjän kiireiden (Reda on valmistunut yliopistosta kirjanpitäjksi) ohella suurena ongelmana oli tanssin huono maine.

"Tavallisesti naiset, joilla ei ole koulutusta eikä muuta mahdollisuutta elättää itsensä, ryhtyivät tanssijoiksi, joka on helpoin tapa tehdä rahaa. Se antoi tanssille huonon maineen. Mutta me - Farida oli valmistunut yliopistosta, minä olin valmistunut yliopistosta - olimme opiskelijoida tai yliopistollisesti koulutettuja. Tämä antoi paremman kuvan tanssijoiden taiteesta", selittää Reda.

Tanssilla oli huono maine, mutta Reda (joka ohimennen ihmettelee miksi kummassa arabinaisten tanssia kutsutaan länsimaissa ´vatsatanssiksi´) sanoo: "En syytä taidetta, syytän sitä miten tanssia esitettiin ja missä." Mahmoud Reda tahtoi näyttää esimerkin kautta, että tanssissa ei ole mitään vikaa. Ongelmana oli, että tarvittiin ihmisiä esittämään itämaista tanssia kunnollisella ja kunniallisella tavalla, joka oli juuri maineen takia vaikeaa. Koska kuitenkin Farida Fahmyn isä, yliopiston opettaja, antoi tyttärensä tanssia, uskalsivat muutkin seurata esimerkkiä.

Itämaisen tanssin maine ja muslimiyhteisö

Onko itämaisen tanssin maine sitten muuttunut tähän päivään mennessä? "Ei ehkä niin kutsutun vatsatanssin kohdalla", vastaa Reda "mutta nyt ihmiset saivat tietää, että on olemassa muitakin taidetanssimuotoja". Redan kansantanssiryhmästä tuli valtion tanssiryhmä, joka kohensi tanssitaiteen mainetta. Myöhemmin Egyptiin perustettiin baletti-instituutti ja kymmeniä muita kansantanssiryhmiä. Tämä kaikki kertooitanssitaiteen kasvaneesta arvostuksesta.

"Mitä itämaiseen tanssiin tai vatsatanssiin tulee, sillä saattaa edelleen olla tämä huono maine, ellei sitten tanssija ole hyvä ja kunniallinen. Kunniallisuus ja huonous ilmenevät kahdella tavalla: miten pukeudut; miten tanssit", sanoo Reda. Niinpä Reda vaatettikin ryhmänsä tanssijat kunnolla ja peittävästi - mikä onkin ainoastaan osuvaa kansantansseissa - ja poisti aivan äärimmäiset tanssiliikkeet.

Reda korostaa tarvetta kunnioittaa islamin uskoa, joka ei salli naisen ruumiin näyttämistä. "Miljoonat ihmiset uskovat tähän, olivatpa he sitten väärässä tai oikeassa. Sama asia kuin ramadanin (uskonnollinen paasto) aikana... Jos itse en paastoakaan ramadanin aikana, en ainakaan syö paastoavien ihmisten seurassa tai juo tai polta heidän kasvojensa edessä. Siis kunnioitamme ihmisten tapoja ja tunteita", selittää Reda.

Mutta Reda korostaa, että tästä huolimatta kaikki ihmiset Egyptissä rakastavat tanssia ja häissä on melkein pakko olla tanssija. Tyttäret saavat kyllä tanssia, mutta eivät ryhtyä ammattitanssijoiksi. "Ongelma on julkinen, ei yksityinen tanssiminen", sanoo Reda.

Koreografin luova panos

"Askeleet, laulut ja puvut ovat saaneet inspiraationsa kansanperinteestä", Reda sanoo. Hän korostaa, että hänen tanssinsa eivät ole puhdasta kansantanssia, folklorea, sillä sitä ei voi sellaisenaan irroittaa ihmisten elämästä ja viedä näyttämölle. Kansanlaulut ovat vanhoja, mutta niiden pohjalta Reda on sävellyttänyt ryhmäänsä varten uusia musiikkiteoksia, jotka noudattelevat alkuperäistä ideaa.

Aidoissa kansantansseissa on vähän liikkeitä, siksi koreografin täytyy kehittää alkuperäisen tanssin hengessä laajempi liikevarasto tanssia varten. Haggalaan, beduiinijuhlien viihdyttäjien tanssiin, on alunperin kuulunut lähinnä kävelyä nopealla lantiovärinällä juhlaväen taputuksen tahdissa. Tanssija eli haggala meni tanssimaan sinne missä ihmiset taputtivat lujimmin käsiään. Tanssin näyttämöversioon Redan täytyi lisätä uusia liikkeitä, jotka kuitenkin olivat uskollisia tanssin alkuperäiselle nopeudelle ja terävyydelle. Juhlatilanteesta muistuttaa miehitys: yksi naistanssija ja viisitoista miestä, jotka kannustavat tanssijaa.

Kuinka yksittäiset koreografia syntyvät? Vaikkapa näin: Reda istui Luxorissa öisellä lautalla ja nauhoitti laulun. "Se oli rakkauslaulu, jossa laulaja pyytää lautturia kertomaan terveiset rakastetulleen joen toiselle puolelle", kertoo Reda. Myöhemmin nauhoitettu laulu toi hänelle mieleen koko öisen Luxorin tunnelman ja hen teki tanssin Marakbi (Lautturi).

Joskus vaatteet tekevät tanssin. Milaya laff, suuri musta huivi, on suurkaupunkien vanhojen kaupunginosien naisten perinteinen päällysvaate. Vaikka yhä harvemmat naiset käyttävät milayaa, saattaa sen yhä nähdä Kairon tai Aleksandrian vanhoissa kortteleissa. Reda halusi käyttää milayaa tanssissaan ja päätyi aleksandriasta kertovaan musiikkiin, koska koreografiassa oli myös miestanssijoita. Aleksandrialaismiesten perinteinen asu on näet sirwal eli väljät housut ja tanssi on housuasussa paljon näyttävämpää kuin kairolaismiesten suosimassa galabeyassa eli kaavussa.

Joskus kaikki on fantasiaa: Reda on tehnyt tanssin merenneidosta kertovan kansantarinan pohjalta. Tällaista kansantanssia ei ole olemassa, mutta Reda ajatteli, että jos kerran kalat ja merenneito ovat egyptiläisiä, ne myös tanssivat egyptiläisittäin!

Muuttuva kansanperinne

Kansantanssit eivät ole kadonneet egyptiläisestä elämästä. Niitä tanssivat maaseudun ihmiset juhlatilaisuuksissaan, sadonkorjuun tai perhejuhlien yhteydessä. Mutta kansantanssit muuttuvat hitaasti, koska ihmiset muuttavat ja eri alueiden perinteet sekoittuvat. "Keidas el-Wadi-l-Gdiid on esimerkki siitä: useat ihmiset muuttavat sinne Ylä-Egyptistä ja tuovat kansantanssinsa mukanaan. Syntyy sekoitus tansseista. Samalla tavalla Assuanin padon alta pois muuttaneet nuubialaiset ovat vieneet omaa perinnettään saidialueelle", kertoo Reda.

Toinenkin seikka muuttaa kansanperinnettä: ihmiset näkevät näyttämölle työstettyjä kansantansseja televisiosta tai elokuvista ja ottavat ehkä palasen sieltä, toisen täältä omiin tansseihinsa. Mahmoud Redan ryhmä on tanssinut paljon televisiossa ja saattaa olla, että kansantansseista työstetyt koreografiat ovat palaneet uudestaan television kautta maalaiskylien uudeksi kansanperinteeksi...

Kuinka Mahmoud Reda voi olla varma, että hän on uskollinen tanssien alkuperäiselle hengelle? Kun tanssista jopa 90 % voi olla koreografin panosta, lopullinen esitys on testi. "Kun ihmiset kansatanssien lähtöalueilta tulevat katsomaan esitystä teatteriin, he hyväksyvät tanssin", kertoo Reda.

Inspiraatio vuosisatojen takaa

Farida Fahmy Andalusialaistanssissa
(Kuva: Mahmoud Reda)

Mahmoud Reda kertoo luoneensa yhden tanssityylin, andalusialaistanssin, ilman mitään esikuvaa, luottaen mielikuvitukseensa. Kaikki alkoi siitä, kun Reda veljineen löysi Kairosta säveltäjä Fouad Abdel Mgiibin, joka sävelsi andalusialaismusiikkia; siis musiikkia, joka oli saanut inspiraation 700 - 1400-luvun arabien Espanjan niemimaan valloituksen ajanjaksosta. Kauniiden laulujen sanat ovat toiset vanhaa runoutta, toiset säveltäjän kirjoittamia.

"Minä tietysti kuvittelin, että kulttuurit sekoittavat tansseja ja musiikkia", kertoo Reda. "Kuvittelin että tanssin täytyy olla sekoitus espanjalaisesta ja arabialaisesta tanssista ja niin tein sekoituksen ja lisäsin vielä vähän balettitekniikkaa ja tämä oli andalusialainen tanssi", hän jatkaa. Tanssin puvustus poikkeaa perinteisestä itämaisen tanssin kansantanssi- tai estraditanssityylistä. "Myös puvut saivat inspiraationsa samalla tavalla kuin tanssi. Farida Fahmy suunnitteli ne", lisää Reda.

Koreografioiden tärkeys

Mahmoud Reda on kolmatta kertaa Suomessa opettamassa suomalaisia tanssijoita ja näkee eroja egyptiläisten ja suomalaisten tanssijoiden välillä. "Suomalaiset tanssijat ottavat asian vakavammin, ainakin te opiskelette enemmän. Luultavasti siksi että tunnette, ettette ole egyptiläisiä ja siksi teidän täytyy opiskella enemmän", kertoo Reda.

Innokkaiden amatööritanssijoiden täyttämät opetusryhmät ovat länsimainen ilmiö, jota ei löydy Kairossa. Reda sanoo arvostavansa tätä innostusta kovasti. Itse hän painottaa liikkeiden, liikeyhdistelmien ja koreografioiden opiskelua. "Improvisaation on hyvää taidetta, silloin kun se onnistu hyvin... Kun olet hyvä improvisoija, asiat ovat mainiosti, mutta et voi luottaa ainoastaan siihen."

Mahmoud Redan kanssa 6. maaliskuuta sekä 15. marraskuuta 1995 keskusteli Saara Soikkeli