Luovan ihmisen on asetettava itselleen haasteita

(Soikkeli Saara, 2010: Ishtar 1/2010, s. 14-15)

Itämaisen tanssin suomalainen pioneeri Irene Jelin on sytyttänyt monen tanssijan ja katsojan sydämeen roihuavan rakkauden tähän tanssilajiin. Nykyään hän tarkastelee tanssia tutkijana, mutta itämainen tanssi on edelleen osa hänen elämäänsä.

Baletista persialaiseen tanssiin

Tanssi on aina kuulunut Irene Jelinin elämään. Hän aloitti balettiopinnot 4-vuotiaana Irja Hagforsin balettikoulussa ja treenasi lajia pitkälle nuoruusvuosiin. 1973 hän alkoi kuitenkin hakea uutta liikkeellistä muotoa tanssi-ilmaisulleen ja inspiroitui Carlos Santanan musiikista sekä uudesta Länsi-Afrikkalaisesta jazzista. ”Aloin vain tanssimaan kotonani, rytmi vaikutti liikkeisiini ja kädet tulivat baletista”, kertoo Jelin.

Pian Irene Jelin ryhtyi kutsumaan tyyliään fantasianimellä persialainen tanssi. Uutenavuotena 1974 hän esiintyi Kööpenhaminassa opiskelijoiden juhlapäivällisillä persialaistyylisessä puvussa, johon kuului väljä, rintojen alle kurottu yläosa ja leveä hame sekä pieni hattu. Myös Suomessa Jelin tanssi jo tällöin useiden juhlien vetonaulana.

New Yorkissa asuva pikkuserkku lähetti Jelinille itämaista tanssia käsittelevän kirjan, josta hän opiskeli liiikkeitä ja nimesi tyylinsä amerikkalaisittain belly danceksi. Ja tosiaan, jo vuonna 1975 otetussa valokuvassa Irene Jelin esiintyy tyylikkäässä, itse suunnitellussa kaksiosaisessa tanssipuvussa Pohjoismaisessa opiskelijaseminaarissa.

Vuonna 1977 Irene Jelin hakeutui ensimmäistä kertaa jonkun opetukseen itämaisen tanssin saralla. Entinen ballerina Eva Hemming, joka oli tutustunut itämaiseen tanssiin New Yorkissa Serena Wilsonin tunneilla, mainosti ”iloista liikuntaa aikuisille naisille”. ”Kävin tunneilla puolen tusinaa kertaa. Nuorena ihmisenä sitä kaiketi arveli, ettei tunneilla ollut uutta annettavaa”, toteaa Jelin itseironiseen sävyyn.

Uranuurtaja

Syksyllä 1978 Irene Jelin aloitti myös opettamaan belly dancea ja sambaa, ensin kotistudiossaan ja sitten muuallakin. Opettamista ja esiintymistä Jelin jatkoi vuoteen 1982 ja palasi takaisin itämaisen tanssin pariin pääasialliseksi ammatikseen vuosiksi 1985-1995. Jelin oli noina vuosina alan uranuurtaja ja useat nykyäänkin aktiivisesti tanssivat itämaisen tanssin suomalaiset vaikuttajat kävivät jossain vaiheessa hänen tunneillaan. Myös Suomeen muuttanut Shoshana Sfaradi aloitti opetusuransa Irene Jelinin kotistudiossa.

Opetuksen ja esiintymisien ohessa Irene Jelin järjesti tanssialan opintomatkoja Lähi-Itään sekä kutsui Suomeen useita maailmalla vaikuttavia itämaisen tanssin kiintotähtiä, mm. Mahmoud Redan (Egypti), Bahi Barakatin (Ruotsi/Egypti), Issam Abo el Nasrin (Saksa/Egypti), Wendy Buonaventuran (Englanti), Serena Wilsonin (USA) ja Shahrazadin (Saksa).

Oppilaat pääsivät esiintymisen makuun teattereissa järjestetyissä näytöksissä sekä Jelinin osin käsikirjoittaman televisio-ohjelman taustatanssijoina. Oppilaat muistavat myös Jelinin järjestämät useat seminaarit, joissa vierailivat Lähi-Idän kulttuurin tuntijat akateemisesta maailmasta. Kaiken muun lisäksi hän ehti vielä toimittaa ja osin kirjoittaa useita itämaisen tanssin ja kulttuurin Shahrazad-vuosijulkaisuja.

Tanssiuran jälkeen Jelin omistautui opinnoille, muulle työlle ja perhe-elämälle, vaikka onkin aika ajoin palannut opettamaan itämaisen tanssin kursseja. Uuden tanssija- ja harrastajasukupolven tietoisuuteen Jelin rysähti Itämisen tanssin mestarit lavalla –esityksissä Helsingissä13-14.3.2009, jossa nähtiin hänen suvereenia liikekieltään mm. Carlos Santanan tahdissa.

Tutkijan katse

”Nykyään katselen tanssin maailmaa tutkijan silmin, eritellen”, kertoo Jelin. Hän valmistelee Teatterikorkeakoulussa väitöskirjaa, joka liittyy Moskovan balettimaailmaan 1950-luvulta eteenpäin. Baletti valikoitui väitöskirjan aiheeksi muiden muassa siksi, että yksi Jelinin balettiopettajista, Ritva Kasurinen, oli venäläisen baletin kasvatti ja koska baletti yksinkertaisesti on merkittävä osa Jelinin elämää.

”Itämaisen tanssin näen osana etnisten tanssien kokonaisuutta ja Suomessa osana etnisten tanssien harrastuskenttää”, Jelin kuvaa. Tanssi ilmentää myös aina sitä aikaa ja paikkaa, jossa tanssitaan. 80-luvun feministisenä aikana Jelin näki naisten ottavan itselleen vapauden paneutua naisena olemista rakentavaan harrastukseen, itämaiseen tanssiin.

Perinteen välittäjät

90-luvun puolivälistä lähtien itämainen tanssi on tavanomaistunut, jopa banalisoitunut. Kun tanssilaji sai mainetta sairauksien parantajana, se samalla samalla menetti jotain. ”Mitä tapahtui tanssiliikkeelle esteettisenä liikkeenä?” kysyy Jelin.

Tällä hetkellä Irene Jelin näkee itämaisen tanssin yhtenä monien joukossa. Se tarkoittaa, että alan uranuurtajien työstä on jäänyt pysyvä jälki suomalaiseen tanssimaailmaan: itämainen tanssi ei ole ohimenevä erikoisuus, vaan osa suomalaista tanssin kenttää.

Tanssin alalla eri opettajien luomat tanssityylit ja tekniikat katoavat kovin helposti, jollei niitä pidetä yllä. ”Opettajat ovat perinteen välittäjiä”, korostaa Jelin tanssinopettajan tärkeää roolia.

Luovan ihmisen haaste

Elävä esitys on hetkellinen konstruktio, joka kilpailee aina (ainakin määrällisessä) alakynnessä taltioituihin verrattuna. Kuitenkin juuri näillä hetkessä syntyvillä ja katoavilla esityksillä pidetään yllä vuosituhantista kulttuuriperinnettä ja tässä Irene Jelin näkee yhden suuren haasteen tämän hetken suomalaiselle itämaiselle tanssille.

”Luovan ihmisen on asetettava itselleen haasteita ja pyrittävä parempaan, syvempään, oman taiteellisen polun mielekkyyden vuoksi”, Jelin toteaa. Tämän ajan tanssijoilla on niin paljon näkemystä, tietotaitoa ja materiaalia käytössään, että se mahdollistaa entistä taiteellisesti kunnianhimoisemmat produktiot. Irene Jelin korostaa, että lausunto ei ole kritiikkiä nykytilaa kohtaan, vaan kannustusta uuteen.

Esiintymisestä hän tarkentaa vielä: ”Ihan pedagogisena juttuna, esiintyjän tulisi pitää yleisöstään.” Koska se näkyy. Myös Irene Jelinin itsensä tanssissa, joka kurottaa lavalta katsojien sydämiin.

Saara Soikkeli

Artikkeli perustuu Irene Jelinin haastatteluun 9.10.2009 sekä osin omiin havaintoihin Jelinin oppilaana. Aloitin lajin IreneJelinin tunneilla 1986 ja se oli menoa sitten. Irenen johdolla opiskelin kevääseen 1992 saakka ja sittemmin useiden ulkomaisten huippuopettajien ohjauksessa.