Folkloren matka kylästä näyttämölle

(Soikkeli Saara, 1998: Ishtar 4/1998, s. 6 - 8)

Mahmoud Reda

Nuorena miehenä Kairossa Mahmoud Reda ihastui Gene Kellyn ja Fred Astairen musikaalielokuviin ja saattoi käydä katsomassa niitä kymmeniä kertoja oppiakseen askeleet. Innostus johti balettikouluun ja sittemmin argentiinalaisen tanssiryhmän jäseneksi kiertämään maailmaa.

Viisikymmentäluvun puolivälissä Reda aloitti egyptiläisen kansantanssiryhmän luomisen aluksi tallettamalla kansanperinnettä ympäri Egyptiä kameran ja nauhurin avulla. Hän muokkasi kansatansseja teatterikoreografioiksi ja kokosi sekä koulutti tanssiryhmän. 1959 aloittanut Egyptin ensimmäinen kansantanssiryhmä sai suuren suosion ja paljon seuraajia.

Reda-ryhmä on edelleen olemassa, mutta ei Mahmoud Redan johdossa. Hän keskittyy opetustyöhön kotimaassaan ja ulkomailla, valmistelee videosarjaa koreografioistaan sekä viimeistelee kirjaa työstään Reda-ryhmän johtajana.

Suomessa Mahmoud Reda on tunnettu ja luotettu opettaja useilta vierailuilta.

Folkloren matka kylästä näyttämölle

"Taiteessa ei ole sääntöjä" sanoo Mahmoud Reda, mutta taiteelliset ratkaisut voivat olla hyvin tai huonosti perusteltuja. Reda valaisee haastattelussa kolmen tanssin - fellahin, aleksandrialaisen ja shamadanin - alkuperää. Samalla hän kertoo folkloretyylinsä syntyhistoriasta ja ratkaisuistaan tanssien sovittamiseksi näyttämölle.

Melkeinpä missä päin tahansa Egyptiä tytöt kietaisevat huivin lantion ympärille ja tanssivat samalla tavalla. Tätä tanssityyliä Egyptissä kutsutaan nimellä baladi (kotimainen tanssi) ja se vaihtelee vain vähän alueittain, kertoo Mahmoud Reda. Miesten tanssit ovat erilaisia, ne eroavat tyttöjen tanssista ja myös alueittain toisistaan.

Aleksandrialaistanssi

Aleksandria on kuuluisa miesten tanssistaan. Kuten yleensä satamakaupungeissa miehet ovat hermostuneita ja tappelevat keskenään, siispä heillä on veitsitanssi, jossa ollaan leikkaavinaan itseään urheuden merkiksi tai tappelevinaan toisten kanssa. Miehillä on myös eräänlainen huivitanssi; kaulahuivia pidellään käsissä ja tehdään temppuja sillä. Heillä on myös omia käsieleitään peukaloa käytellen. Asunaan heillä on housut, sirwaal, joten tanssityyli on erilainen kuin galabeyan kanssa.

Redan luomassa aleksandrialaistanssissa naiset tanssivat kuten vanhassa Kairossa, melayan kanssa, lyhyessä hameessa (lyhyehkö, istuva ja värikäs volankihame). Itse tanssi ei eroa vanhan Kairon, Khan el Khalilin kortteleiden, tanssityylistä. Vanhan Kairon naisten lyhyet, kuitenkin polvet peittävät, leningit eivät ole mitenkään sopimaton asustus, sillä ulos mennessään naiset peittävät itsensä melayalla. Siispä mitään ei näy, paitsi kun nainen tahtoo järjestellä melayaansa, silloin näkyy vilauksia puvusta, sääristä, käsivarsista...

- Kun nainen pukee melayan päällensä, hän pitelee sitä yhdellä kädellä ja toinen on vapaana elehtimistä, maksamista, kantamista varten. Melaya voi olla vähän seksikäskin, sillä sitä pidellään tiukasti ja vartalon muoto näkyy, kertoo Reda.

Mutta ihanko oikeasti naiset tanssivat Aleksandriassa melayan kanssa?

- Kukaan ei oikeasti tanssi melayan kanssa, tämä on kuvitelmaamme, taiteilijan kuvitelmaa. Ja kerronpa vielä jotain: suurin osa egyptiläisistä ei edes tanssi sekaryhmissä, miehet ja naiset yhdessä. Naiset tanssivat naisten kanssa, miehet miesten kanssa. Mutta taiteilijana minulla on vapaus kuvitella mitä haluan. Jos se hyväksytään, olen onnistunut, sanoo Reda.

Shamadan

Shamadan on ammattitanssijoiden traditionaalinen tanssi, ei siis varsinaisesti folklorea. Tavalliset ihmiset eivät muuten vaan tanssiessaan pistä kynttiläkruunuja päähänsä. Entisajan ammattitanssijat halusivat näyttää jotain vielä enemmän kuin tanssia: tasapainottelua ja taidokkaita lattialiikkeitä shamadan eli kynttiläkruunu päässä. Jotkut tanssijat tasapainottelevat tuolia tai jopa pöytää hampaissaan ja tanssivat samalla esitelläkseen taitojaan.

- Kynttiläkruunun ei kuulu olla aivan tiukasti kiinni päässä, muutenhan tasapainottelu ei ole mikään ongelma. Tämän tähden annan tanssijoitteni joskus keskellä shamadantanssia ottaa kruunun pois päästään näyttääkseen että se ei ole tiukasti kiinni päässä. Jollain muullakin voi tasapainotella, mutta shamadan on näyttävä kynttilänvaloineen. Tällä tavalla esitellään tasapainoa ja taitoja, kertoo Reda

- Shamadantanssin esittäjät 1920-luvulla pukeutuivat charleston-tyyliseen pukuun rimssuineen, se oli aikakauden tyyli. Vanhan Kairon puku tai kaksiosainen estradipuku sopii asuksi, paras on kokopuku, kertoo Reda.

Fellahitanssi

Fellaheiksi kutsutaan Deltan (eli Ala-Egyptin Niilin suistoalueen) asukkaita. Mahmoud Reda kertoo, että tyttöjen tanssi on kuin itämaista tanssia, mutta rempseää, ei hienostunutta. Fellahimiehet sen sijaan eivät tanssi. Siitä huolimatta Redan fellahitansseissa esiintyy miehiä.

- No, nyt kun teen fellahitanssin, jossa on miehiä, minun täytyy kuitenkin antaa miesten tanssia, eikä Egyptissä käy päinsä että mies tanssii naisten tyyliin. Niinpä keksin fellahimiesten tanssityylin itse! Ja kuin se kävi: tarkkailin heidän jokapäiväisiä liikkeitäään ja eleitään työssä ja juhliessa, puhuessa ja kävellessä ja kehitin tästä miesten tanssityylin, kertoo Reda.

Hyväksyvätkö fellahit uuden tanssityylin?

- Kun fellahit sitten näkevät tanssiesitykseni, he sanovat: "Kyllä, tässä me olemme!" Luomukseni on siis onnistunut. Deltan fellahit kyllä liikkuvat tällä tavoin, he puhuvat ja elehtivät tällä tavoin, vaikka heillä ei oikeasti ole tällaista tanssia, selittää Reda.

Fellaitanssin asu on väljä, värikäs galabeya. Jokainen Egyptissä käynyt kuitenkin tietää, että naisten vaatetuksen pääväri on paljolti musta. Reda selittää tämän johtuvan siitä, naiset käyttävät mustaa suruaikana vuoden ajan. Suuressa suvussa riittää kuolemiakin, joten on kätevämpi käyttää mustaa koko ajan. Mutta mustan alla heillä on värikkäät vaatteet. Tämä koskee erityisesti Ylä-Egyptiä. Deltan maalaiskylien fellahien parista löytyy väriä myös arkivaatetuksessa.

- Taiteilijana ja koreografina en tahdo puvustuksen väriksi vain mustaa, joten käytän lasten vaatetuksen ja alla olevien vaatekerroksien värejä, kertoo Reda.

Oikea musiikinvalinta on tärkeä tekijä fellahitanssia laatiessa. Musiikkikaupoista löytyvät musiikki on sovitettuja sävelmiä, ei alkuperäistä folklorea. Fellahikappaleen tunnistaa nopeasta fellahirytmistä ja laulajan fellahimurteesta. Muusikko tai asiaan perehtynyt koreografi tunnistaa musiikin näillä eväillä, muita Reda neuvoo ottamaan asiantuntijan mukaan fellahimusiikkiostoksille.

Redan seuraajat

Muut Redan folkloreryhmän jälkeen tulleet tanssiryhmät (Redan ryhmä oli ensimmäinen esiintyvät ryhmä Egyptissä) tekevät esimerkiksi fellahitanssia Redan luomaani tyyliin, miestanssijoineen kaikkineen.

- Miesten fellahitanssityylistä tuli suosittu osa folklorea ja kukaan ei tiedä että minä keksin sen! Muut koreografiat kopioivat tyyliäni luulleen sitä aivan alkuperäiseksi fellahitanssityyliksi, sanoo Reda

Reda valittelee, että joiltain egyptiläiskoreografeilta puuttuu mielikuvitusta. Kun muut koreografit kopioivat häntä, he eivät kopioi alkuperäistä asiaa. Jos he menisivät paikan päälle tutkimaan alkuperäistä tanssia, heille tulisi hyvinkin erilaisia ideoita, väittää Reda

- Aito asia on mennä paikan päälle näkemään ja tapaamaan ihmiset, nauhoittaa heidän musiikkinsa, nähdä heidän tanssinsa, tanssia heidän kanssaan, tutkia heidän tanssiaan ja pukujaan ja inspiroitua tästä kaikesta. Sitten teet oman tanssisi. En matki täsmälleen paikallisia ihmisiä, vaan opin heiltä ja sitten teen oman koreografiani, selostaa Reda.

Suomalaiselle koreografille on hankalaa tehdä laajoja opintoretkiä vaikkapa fellahikyliin. Reda lohduttaa koreografioiden teon olevan muutenkin mahdollista.

- Tietysti paras kokemus tanssista on alkuperäinen kokemus. Mutta jos se ei ole mahdollista, kopioi jotakuta joka on ollut paikan päällä... tai älä kopioi, valitse oma musiikkisi ja tee oma tanssisi. Tietenkin on koulukuntia, niinkuin minun, ja voit opiskella tekniikkaa, mutta älä kopioi tanssi-ideaa.

Taiteilijan rajoitukset ja vapaus

Reda kertoo tutkimustyönsä Ala-Egyptissä olleen helppoa: mieskin voi siellä puhua naisten kanssa ja nähdä heidän tanssivan ja laulavan. Ylä-Egyptissä naiset peittävät itsensä mustaan eivätkä saa puhua vieraiden kanssa, kuten myös Siwan keitaassa. Reda ratkaisi ongelman sillä, että hän joko lähetti naisen paikallisten naisten taloon katsomaan tai meni kouluun katsomaan kuinka lapset tanssivat, sillä he tanssivat kuten äitinsä.

Suuressa osassa Egyptiä miehet ja naiset eivät edes tanssi yhdessä. Koreografioissaan Reda on laittanut miehiä ja naisia tanssimaan yhdessä, mutta ottaen tarkkaan huomioon kulttuurin rajoitukset. Näin yläegyptiläisetkin hyväksyvät alueensa inspiroimat miesten ja naisten yhteistanssit.

- En pistä naisia ja miehiä pitelemään käsiä, kantamaan toisiaan sylissä tai muuta sellaista, sillä sitä ei hyväksyttäisi. Joskus miehet ja naiset eivät edes kosketa, ehkä vain hyvin vähän. Se kunnioittaa alkuperäisen tanssin luonnetta: naiset ja miehet eivät saa olla yhdessä. Voin ilmaista rakkauden tunteita, mutta koskettamatta. Koreografin täytyy pysytellä ihmisten elämäntyylin piirissä.

Saara Soikkeli haastetteli Mahmoud Redaa 30.8.1997