Tanssikeidas, Itämainen tanssi

Tutkimusmatka Libanoniin 20 - 27.7.1998

(Seppänen Sirke, 1998: Afsana 7/98, s. 10-12)

Libanon oli jo pitkän aikaa häirinnyt mielenrauhaani. Viime aikoina useimmat musiikkikappaleet, jotka heti ensi kuulemalta saivat kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin, osoittautuivat libanonilaisiksi, samoin kuin tämänhetkinen suosikkitanssijani, Amani, on hänkin libanonilainen. Kun siis tanssijaystäväni Lina Zein kertoi, että hänen serkkunsa häitä vietetään Etelä-Libanonissa heinäkuun 25. päivänä, päätimme Saara Soikkelin kanssa lähteä kuokkavierailulle häihin, ja samalla muutenkin tutkimusmatkalle Libanonin nykytilannetta ja siinä sivussa vähän tanssimaailmaakin tarkastelemaan.

Matkaa edelsi raivokas tiedonetsintä: ällistytti huomata, miten vähän itse asiassa tiesin koko maasta, lukuunottamatta tietenkin liian kauan jatkunutta sotatilannetta. Tämän aukon täyttämiseksi istuin iltakausia internetissä, mistä löytyikin paljon tietoa. Sattumalta oman alan lehdessä Ishtarissa oli juuri sopivasti ilmestynyt linkkilista, josta löytyikin hyvä vinkki ja mainittakoon se tässäkin: http://almashriq.hiof.no (aukeaa erilliseen ikkunaan)

Matkareiteissä oli valinnanvaraa: Malev ja Check Airlines olisivat olleet halvimmat (n. 3000,-), mutta vaihdot Budapestissa ja Prahassa olisivat olleet aikamoisen raskaita. Mutta koska suoraa lentoakaan ei Helsingistä Beirutiin ollut olemassa, valitsimme hiukan epätavallisen, mutta mahdottoman mukavan vaihtoehdon: Ostimme Hassen halvimmat turistipakettilennot Kyprokselle Larnakaan, jonne saavuimme puolenpäivän aikaan. Vietimme rantalomaa lojuen rannalla ja kelluen kuumassa meressä, jatkaaksemme illalla kymmenen aikaan Cyprus Airwaysin lennättämänä Larnakasta Beirutiin (lentoaika vain 45 min.!). Eli matkan ensimmäinen päivä ei mennytkään lentokenttien tax free-myymälöiden vertailuun, vaan lepolomailuun (huom! Kuinka usein tanssilomilla lepäillään?! Nämä ns. "lomat" ovat usein niitä fyysisesti rankimpia!). Loppujen lopuksi matkan hintakin jäi suunnilleen samaksi kuin em. lentoyhtiöillä.

Beirutissa saimme käyttöömme Linan sukulaisilta asunnon, ja meille oli vuokrattu auto kuljettajineen neljäksi päiväksi. Se oli ylellisempää kuin olisin osannut kuvitella ja antoi hieman esimakua siitä sydämellisestä vieraanvaraisuudesta, jota saimme yllin kyllin kokea. Niinpä lähdimme kiertoajelulle tutustumaan kaupunkiin. Kuvitelmat toistakymmentä vuotta jatkuneen sodan raunioittamasta kaupungista raunioituivat pikaisesti. Kiivas jälleenrakentaminen ja optimistinen eteenpäinkatsominen näkyi joka puolella. Itse asiassa olimme saaneet siitä jo esimakua tullessamme Beirutin lentokentälle, joka hohti ja kiilteli uutena ja upeana. Yksi pahiten pommituksissa kärsineistä alueista olikin sitten jyrätty kokonaan maan tasalle ja aloitettu rakentamaan kokonaan uudestaan. Ja mikä liikuttavinta: siitä rakennetaan täsmälleen samanlainen, kuin se oli ennen sotaa.

Kävimme syömässä kanaravintola Al Marouchessa lähellä Rue Hamraa, Sidani Streetillä. Libanonilainen keittiö pomppasikin samantien ykköseksi makuhermojeni mielestä. Toki vesi herahtaa kielelle Egyptin ja Turkinkin makuja muistellessa, mutta täältä löytyi kuitenkin kaikkein paras keittiö - paino nousi kolme kiloa matkan aikana!

Takaisin asunnolle, ja siellä meitä jo odottelikin liuta Linan sukulaisia. Yksi matkan parhaita anteja olikin tutustua Linan sukulaisiin, värikkäisiin ja huumorintajuisiin ihmisiin. Ja sukulaisia olikin paljon! Välillä pyysimme Saaran kanssa sukuselostusta Linalta, mutta luovutin jo setä/täti-osastossa, serkuista ja pikkuserkuista puhumattakaan. Yhteiseksi kieleksi muodostui englannin lisäksi ranska, jota ainakin kymmenen vuoden tauon jälkeen sorauttelin kurkku karheana, mutta loppuviikosta keskustelu sujui jo kurkunkin puolesta kivuttomasti.

Lina debkessä

Illalla etsiydyimme tietenkin tanssipaikkaan. Jounieh-kaupunginosasta löytyi ravintola Nahr el Funuun, jossa näimme kaksi tanssijaa (Nurshan ja Randalan) ja yhden nelihenkisen dabke-ryhmän esityksen. Molemmat tanssijattaret olivat hoikkia, kauniita tyttöjä kaksiosaisissa puvuissa ja korkokengissä. Liikevalikoima oli hyvin rajallinen, mutta tässä paikassa kuuluisat, suuret starat eivät vierailleetkaan - joten pääsymaksukin oli hyvin edullinen. Olimme kuitenkin tyytyväisiä, koska heti ensimmäisenä iltana näimme kaksi tanssijaa ja myös folklorea!

Seuraavana päivänä matkasimme takaisin Jouniehiin etsimään kuuluisaa tanssinopettajaa Georgette Djebaraa. Itsekin yllätyimme, kun löysimme myös hänen hienon tanssikoulunsakin, nimeltä Ecole Libanaise de Ballet. Mainio chaufförimme itse asiassa löysi tanssikoulun kyselemällä sieltä ja täältä. Mehän vain istuimme auton takapenkillä ja ihmettelimme. Tosin koulu oli kiinni siihen aikaan, mutta saimme vahvistuksen etukäteistiedoillemme, että käytännössä Georgette Djebaran kautta kaikkein kuuluisimmat tanssijattaret ovat päässeet pinnalle. Toinen tärkeä henkilö on Simon al-Asmar, LBC TV-yhtiön pomo, jonka viihdeohjelmissa tanssijat pääsevät laajasti julkisuuteen. Juuri edellisiltaisen ravintolan Nahr el Funuunin takana oli tuo kuuluisa ulkoilmalava, jossa LBC:n ohjelmia kuvattiin. Siellä huomasinkin, että tutulta näytti: muutamat libanonilaiset tanssivideot, joita olin katsellut ennen matkaamme, oli kuvattu täällä.

Lina ja Saara

Seuraavana päivänä olikin jo shoppailun vuoro! Keskustan alue Hamra on shoppailijan koti, jossa viihdyimmekin monta tuntia. Tosin sitten kun olimme valmiit lähtemään, viivyimme pari tuntia vielä lisää, kun koimme Beirutin liikenneruuhkan. Silloin tällöin, käsittämättömästä syystä, liikenne Beirutissa jumittuu täysin, autot seisovat paikallaan ties kuinka kauan, parinsadan metrin matka saattaa kestää tunnin. Sitten ruuhka taas yhtäkkiä haihtuu.

Mutta lopulta pääsimme ulos Beirutista kohteenamme Bekaan laakso ja Baalbek. Laaksoon päästäksemme meidän tietenkin piti kiivetä vuorten yli - tai saimme kiivetä (huom. RAKASTAN vuoria). Taas huomasin yhden syyn, miksi Libanon on loistopaikka: siellä on kaikille jotain. Meri, vuoret, suurkaupunki, pieniä kyliä, hyvää ruokaa! Ja kaikki niin lähellä: Libanonin päästä päähänhän ajaa vain muutamassa tunnissa! Muistettakoon, että koko Libanon on suurin piirtein Uudenmaan läänin kokoinen.

Vuorilla koimme mielenkiintoisen ilmatieteellisen ilmiön. Lämmintähän heinäkuussa riittää, n. +30 C, mutta sinä päivänä kosteus oli aivan läkähdyttävää. Vuorilla kosteus tiivistyi sumuksi 500-900 metrin korkeudessa, mutta siitä ylöspäin olikin taas aivan kirkasta. Odottelinkin mielenkiinnolla minkälaista olisi Bekaan laaksossa, jonne oli luvattu +42C, mutta sielläpä tuuli puhaltelikin sopivasti, niin että itse asiassa siellä kahden vuoriston välissä olikin vilpoisampaa.

Tällä matkalla kohtasimme ensimmäiset sotilaiden tiesulut, mutta niissä autot vain hiljensivät vauhtia ja ajettiin läpi. En kokenut Libanonin ilmapiiriä ahdistavaksi tai pelottavaksi sotilaiden takia - olin itse asiassa tentannut tarkkaan turvallisuustilanteen sukulaiseltani, joka sattumalta samaan aikaan toimi YK:n turvatehtävissä Libanonin ja Israelin rajalla. Kysyin häneltä, laskisiko hän omat lapsensa matkustelemaan Libanonissa, ja saatuani myöntävän vastauksen päätin olla murehtimatta liikoja.

Baalbek, Bacchus

Baalbekin temppelialue oli kunnioitusta herättävä paikka. Ateenan Akropolis ja Gizan pyramidit tunnetaan, mutta luokittelisin tämän paikan ihan samaan luokkaan monumentaalisten historiallisten, hyvin säilyneiden paikkojen joukkoon. Täällä pidetään vuosittain isot musiikkifestivaalit, eikä vaikuttavampaa ympäristöä tarvitse hakea...

Matkalla takaisin Beirutiin poikkesimme idylliseen,viehättävään pikkukylään, Zahleen. Siellä jaloittelimme pienen liplattavan joen varrella, jonka molemmille puolille oli keskittynyt paljon ravintoloita. Tänne kannattaa ehdottomasti jäädä syömään, jos aikoo tehdä päiväreissun Baalbekiin, mutta meillä oli kiire takaisin asunnolle vaihtamaan vaatteet ja katsomaan kuuluisan Caracalla-folkloreryhmän esitystä. Näytös oli Ivoire-teatterissa , kaupunginosa oli Sin el Fil. Värikästä, nopeatempoista, ammattimaista - balettia ilman kärkitossuja. Musiikki ja vaatteet olivat itämaista - no, vaatteissa fantasiaa, koska esityksen teemakin oli andalusialainen (Andalusia, The Lost Glory), mutta liikekieli oli yllättävän paljon balettia. Tietenkin olimme odottaneet libanonilaiselta folkryhmältä dabkeä ja vielä enemmän dabkeä. Tulihan sitäkin esityksen lopussa, mutta jokin toinen ryhmä esittää varmasti perinteisempiä libanonilaisia kansantansseja. Käsitin kuitenkin, että Caracalla kuuluu yleissivistykseen libanonilaisesta ammattimaisesta tanssista.

Seuraavana päivänä suoritimme jälleen lähes aggressiivista shoppailua. Vaatteita, musiikkia, paljetteja ja lasihelmiä tanssipukujen koristeluun! Aivan kuten Suomessa, Libanonissakin oli alennusmyynti parhaimmillaan heinäkuun lopussa. Mikä olikin onnellista, koska hintataso oli yllättävän korkea verrattuna esim. Kairon hintoihin. Musiikki on hinnaltaan suunnilleen samaa luokkaa, kasetit kympin hujakoilla, pukukoristeet samoin edullisia. Jos haluaa syödä halvalla mutta hyvin, kaduilta löytyy herkullisia kanapaikkoja, puhumattakaan libanonilaisesta "pizzasta" (manaiish). Mutta, 50-60% alennus teki vaatteista kohtuullisen hintaisia, ja toisaalta kalliimmat, monen ruokalajin ateriat olivat kuitenkin kaikin puolin hintansa väärtejä, ruokaa ei voi kylliksi kehua.

Aivan lähellä Hamraa, Rue Verdunilta löysimme Heliopolis Club -kuntokeskuksen. Olimme kuulleet Linan sukulaisilta vinkin, että siellä järjestetään myös itämaisen tanssin tunteja, ja kas kummaa, juuri kun kävelimme sinne sisään, näimmekin opettajan lopettelevan tanssituntia! Opettajan nimi oli Fadia ja hän suostui samantien antamaan meille yksityisopetusta. Ensin hän laittoi meidät improvisoimaan musiikkiin, että näkisi, millä tasolla mennään. Sitten treenattiin kahdeksikkoja, lonkanpyöräytyksiä, värinöitä ym. Tuttua tavaraa - mutta tietenkin jälleen aivan uusin painotuksin. Fadialla oli vahva balettitausta, joka näkyi liikkeissä heti alusta lähtien. Hän myös opetti tarkasti ja selitti liikkeet niin hyvin kuin englannillaan pystyi. Onneksi - jälleen kerran - Lina tulkkasi arabiankieliset tarkennukset meille lisähöysteeksi. Tältä opettajalta mieleen jäi muutama mainio "syöksähdysliike" ja notkea ylävartalonkäyttö. Sitä paitsi yksityistunnin hinta oli hyvin kohtuullinen: $15 per nuppi.

Illalla nousimme taas vuorille Broummana- kaupunginosaan, jossa on paljon ravintoloita ja yökerhoja. Koska ei enää ollut niin kostea ilma, saimme nähdä Beirutin valomeren valaisevan pimeätä yötä silmänkantamattomiin. Sekin on yksi syy nousta vuorille illan pimennyttyä! Bellevue hotellin Bazerkan Cafe-ravintolassa näimme taas kauniin ja hoikan tanssijattaren (Rima Khoury), joka ei kovinkaan paljon jäänyt mieleen - koska bändi vei kaiken huomion! Vain neljä soittajaa, mutta mieletön meno päällä! Nuo kolme vastasivat hyvinkin ison orkesterin soittoa, musiikki kantoi mukanaan yhtä hyvin.

Lauantaina lähdimme sitten kohti häitä. Sur, eli muinainen Tyros Etelä-Libanonissa oli Linan sukulaisten kotipaikka, jossa häät vietettäisiin. Matkalla pysähdyimme Saidassa, eli historiankirjoista tutussa Siidonissa, jossa oli vielä jäljellä foinikialainen linna. Surissa tapasimme lisää Linan sukulaisia ja söimme entistäkin herkullisempaa kotiruokaa. Tervetuliaijuomaksi meille tarjottiin ruusuvettä, joka oli taas uusi maku minulle.

Libanonissa rikas kulttuurihistoria tulee ilmeisesti vastaan ihan mistä tahansa, mihin vain lapion tökkää. Suristakin löytyi taas raunioalue, jossa roomalaisten ja bysanttilaisten edesottamuksia sai ihmetellä. Surissa vietimme myös miellyttävää rantalomaa. No, muutaman tunnin kuluttua huomasimme tietenkin, että olimme palaneet auringossa, mutta toisaalta Linan isää oli polttanut meduusa! Tosiaankin vedessä köllötti siellä täällä meduusoja, mutta niillähän oli kotikenttäetu, kannatti väistellä niitä. Rannalla tosin oli valmiina saatavilla ruskeata tököttiä, jota siveltiin meduusanpolttamaa lievittämään.

Sitten alkoikin häihin valmistautuminen ja viimeinen tanssiharjoittelu. Linan sukulaisten, eli morsiamen puolelta tiedettiin, että suomalaiset vieraat osaavat tanssia, joten olimme valmistautuneet pieneen tanssiesitykseen. No, edellisenä päivänä saimmekin sitten kuulla, että sulhasen sukulaisista suuri osa olikin hyvin tiukkaan ryhmittymään kuuluvia muslimeja, joten tanssiesityksemme ei ollutkaan tervetullut ohjelmanumero. Loppujen lopuksi pakkasimme kuitenkin puvut ja musiikit mukaan varmuuden vuoksi, ja siinähän kävi niin, että kun suurin osa sulhasen sukulaisista oli poistunut, Lina ja minä tanssimme yhdessä rumpusoolon ihan vain juhlavaatteissamme. Ja voi sitä ihmetyksensekaisten kehujen määrää! Yleinen mielipide oli, että olisimme aivan hyvin voineet tanssia aikaisemminkin, se ei olisi loukannut ketään. Tuli vain mieleen, että jos meidän oletettiin keikuttelevan kaksiosaisissa puvuissa niin kuin olimme tyypillisten tusinatanssijoiden nähneen tekevän, niin ei ollut mikään ihme, etteivät sulhasen sukulaiset toivoneet tanssiesitystä.

Muuten häistä ei tanssia puuttunut, vaikka meidän tanssiesityksemme miltei jäi puuttumaan. Jo ennen kuin morsiuspari ehti paikalle, ihmiset töin tuskin hillitsivät itsensä päästäkseen tanssimaan. Ja heti kun musiikki rämähti soimaan, tanssilattia oli täynnä. Kaikenlaista musiikkia, itämaista, länsimaista - latinalaiset rytmit olivat kova juttu. Dabkeäkin kompastelimme; kyllähän siinäkin mukana pysyi, kun kummallakin puolella on käsikynkässä joku pitelemässä kiinni. Ymmärsin, että ainakin välillä askelkuviossa laskettiin kuuteen, eli ristiin vasen, oikea, vasen, oikea, vasemmalla potku ja polkaisu viereen, mutta ei painoa, koska sama jalka aloittaa taas! tai jotain sinne päin.

Sitten olikin epämieluisa tehtävämme pakata tavarat ja asennoitua jättämään kaikki ihanat ihmiset ja maa johon vasta alkoi tottua. Klo 04.00 lähdimme ajelemaan Beirutiin. Matkalla autonkuljettaja noin vain pysähtyi ja häipyi - hetken ihmeteltyämme huomasimme, että tokihan hän kävi moskeijassa aamurukouksen rukoilemassa. Ei siinä ollut mitään selittelemistä, sitten vain jatkettiin matkaa. Beirutista taas nopea pyrähdys ensin Larnakaan ja sieltä kotiin.

Kotona minua odotti kirje australialaiselta tanssijalta Amera Eidiltä, jolle olin kirjoittanut ennen matkaa ja pyytänyt osoitteita ja yhteystietoja, koska hän oli työskennellyt Libanonissa monta vuotta. Kirje oli kirjoitettu tyyliin "niin, Amani on hyvä ystäväni, sinne vaan yksityistunneille, kertokaa minulta terveisiä, ja dabkestä saatte opetusta Gaby Shebalta Mamalteinissa" jne!, eli timangia tietoa, mutta hiukan liian myöhään! Toisin sanoen: seuraavalla tanssillisella tutkimusmatkalla Libanoniin hyökkäämme näiden ihmisten kimppuun!

Vielä muutamia käytännön vinkkejä omatoimimatkaajille. Varmistakaa lentolippunne, mieluummin pariinkin kertaan! Lennot ainakin heinä-elokuussa olivat tupaten täysiä. Ja raha-asioista: USAn dollareilla pärjää hyvin, matkashekeillä sen sijaan ei - pankkien lyhyet aukioloajat saattavat tulla yllätyksenä, eikä läheskään kaikissa pankeissa vaihdeta matkashekkejä.

Kännykkä kassiin vaan mukaan Libanoniin! Soneran liittymä toimii, ja puhelinta tarvitsee paljon, koska vain kyselemällä ja soittelemalla kärsivällisesti löytää lopuksi haluamansa asiat ja paikat. Iloinen yllätys oli se, että arabiaa taitamaton pärjää hyvin myös ranskalla ja englannilla. Tämä näkyy jo katukuvassakin, kyltit ja mainokset on kirjoitettu yhtä paljon ranskaksi ja englanniksi kuin arabiaksikin. Beirutilaisilla onkin hauska tapa tilata ravintolalasku kaikilla kielillä: "Maître hseeb, please!"

Tässä vielä muutamia yhteystietoja

Ravintoloita, joissa tanssia

- Nahr el Funuun (Jounieh) 09-216830, 09-216831
- Bazerkan Café, Bellevue Hotel (Broummana) 04-963007/9, 04-960686/257
- Carlucci (yökerho, Fadia suositteli) 04-963700, 04-963087
- Carte Blanche (Broummana)

Tanssipukukoristeita

Chic Bouton (Salim Sinno Stores) Rue Mar Elias tel. 03-205710
Aivan kelvollinen, vaikkakin pieni musiikkikauppa aivan Chic Boutonin vieressä!

Tanssiopettajia

Fadia 03-323276 (opettaa Heliopolis-klubilla, Rue Verdun)
Helene Cremona
Georgette Djebara