Tanssikeidas

Tanssi-liiketerapia kesä 2018


Kehossa kotona kesälläkin

Tiiviskurssit torstaisin 9. ja 16. 8. klo 17.30-20.00.

Somaattisia menetelmiä ja tanssiliiketerapeuttisia harjoituksia. Ohjaaja tanssi-liiketerapeutti Saara Soikkeli.

Hinta 40 € / 2,5 h.


Tanssi-liiketerapia kuuluu luoviin terapioihin. Siinä itseä ja elämäntilannetta tarkastellaan kehon, tanssin ja liikkeen kokemusten kautta. Tanssi-liiketerapia voi olla joko yksilö- tai ryhmäterapiaa, se soveltuu kaikille ikäryhmille eikä osallistuminen vaadi tanssillisia tai liikunnallisia ennakkovalmiuksia.

Muut tanssi-liiketerapiavaihtoehdot


Yksilötapaamiset

Sopimuksen mukaan arkisin ennen klo 16, kesto 1-1,5 h

Tanssi/liiketerapia soveltuu esimerkiksi oman kehollisuuden sekä kehollisten reaktioiden tutkimiseen, elämänmuutoksien käsittelyyn ja kivun kanssa elämiseen. Yksilötapaamisten työskentely on voimavarakeskeistä sekä kehon ja mielen yhteistyötä painottavaa. Välineinä ovat tanssi/liiketerapian monipuoliset keholliset ja liikkeelliset keinot sekä kuvallinen ja sanallinen ilmaisu. Psykologisena viitekehyksenä on kognitiivinen käyttäytymisterapia. Alkuhaastattelussa kartoitetaan yhdessä tapaamisten tavoitteita ja työskentelyotetta.

Yksittäinen tapaamiskerta 70 € / h, alkuhaastattelu 35 €.

 

Tilauskurssit

Sopimuksen mukaan koko Suomessa

Tiiviskurssin aiheena voi olla työhyvinvointi, tutustuminen tanssiterapiaan, erilaiset kehoon ja hyvinvointiin liittyvät teemat, Bartenieff Fundamentals -esittely. Kurssin teema rakennetaan yhdessä tilaajan kanssa asiakasryhmälle sopivaksi. Hinta sovitaan erikseen kurssin laajuuden ja sijainnin perusteella.

 

Tapaamisten paikka on Tanssikeidas, Hiihtäjäntie 4, Herttoniemi. Ilmoittauduthan viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua Saara Soikkelille etunimi.sukunimi@tanssikeidas.fi, 050 5171675.

Kurssien ohjaaja Saara Soikkeli on tanssi-liiketerapeutti (Taidekorkeakoulu 2012-2016), tanssinopettaja ja pilatesohjaaja.

Hinnat ja maksut

Tanssikeidas ottaa vastaan seuraavia seteleitä/liikuntamaksuja: Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli, Smartum saldo, Edenredin Virikeseteli, Edenred mobiilimaksu, Tyky+, Tyky-online, ePassi Sportti ja Kulttuuri, Eazybreak. Liikuntaseteleistä ei kerry alennusta.

Päivitetty 16.5.2018